Merikoski SBT 40/45 - Wanhat Pandat (4 - 3)

Aika: 26.1.2013
Paikka:
Sarja: SM - 50


Kauden toista turnausta päästiin pelaamaan kotiluolassa. Ensimmäinen peli oli toista puhtaan pelin joukkuetta vastaan ja pelistä oli odotettavissa tasaista vääntöä ja näin myös kävi.

Eka erässä Pandat siirtyi johtoon joka piti toisen erän loppupuolelle mutta sitten iskimme tasoituksen yv:llä.

Kolmannessa alkoi sitten tapahtua ja peli ratkaistiin loppujen lopuksi erikoistilanteista. Pelissä oli viisi jäähyä ja niistä tehtiin neljä maalia. Merikosken erikoistilanne pelaaminen oli murhaavan tehokasta ja se onnistui kaikissa yv:ssa ja rankkarissa ja korjasi näin koko pistepotin vaikka Pandat aiheutti vielä sydämen tykytyksiä loppuun asti kun kavensivat vielä ilman maalivahtia pelatessaan mutta loppu pelattiin järkevästi aika pois. HYVÄ!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 112:43VastustajaEi syöttäjää
1 - 1 (yliv.)27:47Jaatinen JuhaVirpi Pekka
2 - 1 (yliv.)30:17Virpi Pekka Seppänen Raimo
2 - 2 (yliv.)31:34VastustajaEi syöttäjää
3 - 2 (yliv.)32:42Seppänen RaimoJaatinen Juha
4 - 2 (rang.)42:49Haapala JariEi syöttäjää
4 - 344:36VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
26:58Vastustaja2 min
29:59Vastustaja2 min
30:50Pietilä Pekka2 min
32:37Vastustaja2 min
35:42Virpi Pekka 2 min
Torjunnat:
Mankinen Eero: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Liukkonen Petri
Maalivahti
2Nieminen Raimo
Hyökkääjä
8Kylmänen Armas
Hyökkääjä
13Haapala Jari
Puolustaja
24Seppänen Raimo
Puolustaja
35Mankinen Eero
Maalivahti
50Wallenius Arto
Puolustaja
54Pietilä Pekka
Puolustaja
71Virpi Pekka
Puolustaja
76Jaatinen Juha
Hyökkääjä
80Koskela Ilkka
Hyökkääjä
98Teppola Jaakko
Hyökkääjä