Merikoski SBT 40/45 - SC Dalmac (4 - 14)

Aika: 28.4.2013
Paikka: Raholan liikuntakeskus
Sarja: SM - 50


FINAALISSA oli myös tuttu vastustaja Helsigistä SC Dalmac joka oli jo tälle kaudelle kohdattu väliturnauksessa ja silloin peli päättyi tasan mutta nyt ei päättynyt.

Dalmac oli askeleen edellä koko ajan ja voitti ottelun selvästi.

Eka erässä tekivät eka hyökkäyksestä maalin. Me saatiin tasoitus aikaan nopeasti mutta sitten vastustaja iski taas pari pikamaalia ja sen jälkeen vielä yhden. Erän loppupuolella saatiin kavennus aikaan.

Toinen erä oli Dalmacin ja se lisäsi johtonsa jo kuuteen maaliin. Erän loppupuolella viriteltiin vielä taistelukirveitä parilla pikamaalilla ja kolmanteen lähdettiin 8-4 Dalmacin johdossa.

Mutta kolmannessa ei pystytty enään kunnon taistoon ja näin "poika" matkusti Helsinkiin odottamaan hakua Ouluun. ONNITTELUT DALMACILLE!

Mutta vaikka ihan kirkkain ei tullut niin SUOMEN toiseksi paras ei ole hävettävä suoritus. Mahtava kausi ja hieno suoritus koko JOUKKUEELTA. Monta kertaa oltiin sillassa ja näytti, että tie nousee pystyyn mutta niin vain vaikeudet selätettiin ja edettiin loppuun asti. HIENOA!

KIITOS! KOKO JOUKKUEELLE, VALMENTAJILLE, HUOLTO PORUKALLE, FANEILLE, VASTUSTAJILLE, TUOMAREILLE, TOIMITSIJOILLE YM.

MERIKOSKI SBT M-50

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:32VastustajaEi syöttäjää
1 - 102:18Haapalainen JariMankinen Eero
1 - 203:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 303:06VastustajaEi syöttäjää
1 - 410:19VastustajaEi syöttäjää
2 - 413:26Koskela IlkkaHaapalainen Jari
2 - 522:10VastustajaEi syöttäjää
2 - 624:25VastustajaEi syöttäjää
2 - 728:15VastustajaEi syöttäjää
2 - 828:50VastustajaEi syöttäjää
3 - 829:32Haapalainen JariKoskela Ilkka
4 - 829:44Haapala JariEi syöttäjää
4 - 930:47VastustajaEi syöttäjää
4 - 10 (yliv.)32:58VastustajaEi syöttäjää
4 - 1138:43VastustajaEi syöttäjää
4 - 1239:49VastustajaEi syöttäjää
4 - 1344:30VastustajaEi syöttäjää
4 - 1444:54VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
32:00Pietilä Pekka2 min
Torjunnat:
Liukkonen Petri: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Liukkonen Petri
Maalivahti
2Nieminen Raimo
Hyökkääjä
4Haapalainen Jari
Puolustaja
8Kylmänen Armas
Hyökkääjä
13Haapala Jari
Puolustaja
18Matela Tommi
Hyökkääjä
24Seppänen Raimo
Puolustaja
26Kähkönen Tatu
Hyökkääjä
30Moilanen Petteri
Puolustaja
35Mankinen Eero
Maalivahti
50Wallenius Arto
Puolustaja
54Pietilä Pekka
Puolustaja
66Petäjäniemi Seppo
Hyökkääjä
71Virpi Pekka
Puolustaja
76Jaatinen Juha
Hyökkääjä
80Koskela Ilkka
Hyökkääjä
98Teppola Jaakko
Hyökkääjä