Merikoski SBT 40 - Happee (2 - 6)

Aika: 28.3.2009
Paikka:
Sarja: SM-sarja


Monenlaista tuomaria on salibandy urallakin tullut nähtyä, yleensä ottaen hyviä mutta nyt oltiin aika lähellä pohjia. Tuomari kertoi pelin alussa että mikäli kuuluu kirosana niin tulee 2+10 min. Rangaistus. En tiedä mistä junnusarjasta on säännön poiminut. Vastustaja meni johtoon mutta Merikoskella oli hyvä ote ja tasoitus maali oli vain ajan kysymys mutta sitten tuomari päätti ottaa ohjat käsiinsä ja ratkaista pelin kotijoukkueelle. Happeen mieheltä pääsi eka erässä kirosana mutta tuomari antoi vain varoituksen. Mutta vähän ajan päästä MK:n pelaajalta pääsi kontakti tilanteessa ärräpää niin Herra Tuomarilta pamahti 2+10. Toisen erän alussa Happeen mies alkaa laukausemaan n. 6-7 metristä, kun meidän mies estää laukauksen takaa päin mailallaan. Maalin ja laukaisijan välissä on vielä pakkikin mutta tuomari näyttää rankkaria vaikka oikea tuomio olisi ollut korkeintaan jäähy. 3-0 taulussa mutta vielä saatiin asennetta päälle ja hyökättiin rajusti. Maalin edustilanteessa Happeen mokelta pääsee kirosana joka kuuluu ylälehtereille asti mutta Herra Tuomari on ilmeisesti ainoa joka ei sitä kuule kun häneltä asiaa kysytään ja vaaditaan rangaistusta, toisen tuomarin ainoa ansio oli, että hän oli tullut paikalle sillä viheltäminen ei tuntunut kiinnostavan ja hänkin oli ilmeisesti kuuro. Taistelu jatkuu ja hetken päästä MK:n hyökkääjä on tekemässä maalia ja vastassa on enään vain maalivahti kun Happeen pakki tööttää selästä oikein kunnolla että viittä vaille meinaa lähteä taju. Mutta rankkaria on turha odottaa tai edes jäähyä, vapari sentään tulee. Toisen erän loppupuolella sitten MK:n pakki hermostuu kun Happeen kaveri pitää mailasta kiinni johon tuomari ei tietenkään reagoi ja huitaisee mailalla kaveria josta tulee 5+20. Tämä ei tietenkään ollut fiksua mutta tuommoisesta tuomarilinjasta se oli jossakin vaiheessa odotettavissa. Tämän jälkeen sääntöjä taas muutettiin eli tuomari kertoi, että nyt Happeen pelaajat saavat kiroilla eikä siitä enään rangaista. Huh! Huh! Ilmeisesti tuomari on niitä miehiä, että vaimo pitää kotona tossun alla niin pitää yrittää päteä sielä missä vähän saa valtaa. Tässä oli vain pahimmat loppu oli sitten vielä melkoista farssia pöytäkirjan kirjoittamisineen ym. Mielenkiintoista olisi ollut pelata peli oikeilla tuomareilla ja katsoa miten käy.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 105:13VastustajaEi syöttäjää
0 - 2 (yliv.)13:55VastustajaEi syöttäjää
0 - 3 (rang.)17:40VastustajaEi syöttäjää
0 - 4 (yliv.)26:53VastustajaEi syöttäjää
1 - 428:13Kvick TimoMäntysaari Klaus
1 - 536:23VastustajaEi syöttäjää
2 - 542:01Lämsä PasiNykänen Timo
2 - 644:57VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
12:24Mäntysaari Klaus2 min
19:52Lämsä Pasi2 min
19:52Lämsä Pasi2+10 min
19:52Haapalainen Jari2 min
29:59Harmainen Pasi5 min
29:59Harmainen Pasi20 min
42:01Haapalainen Jari2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
3Harmainen Pasi
Puolustaja
4Haapalainen Jari
Puolustaja
9Kvick Timo
Hyökkääjä
13Haapala Jari
Puolustaja
14Mäntysaari Klaus
Hyökkääjä
16Savikoski Ismo
Puolustaja
18Matela Tommi
Hyökkääjä
19Lalli Tuomo
Puolustaja
24Seppänen Raimo
Puolustaja
32Palo-Oja Keijo
Maalivahti
37Pekkala Veikko
Hyökkääjä
70Lämsä Pasi
Hyökkääjä
82Nykänen Timo
Maalivahti